torstai 25. tammikuuta 2018

MIAMI

Kymmenen päivän reissu Miamiin tapahtui keväällä 2016 (apua siitäkin on kohta jo kaks vuotta..)! Mietittiin tosi pitkään mihin tehdään reissu. Olin itse alottunut tammikuussa koulun ja tein töitä samalla, joten vihdoin kun koulusta oli kuukauden kesäloma olin selvästi loman tarpeessa. Hakusessa oli siis rentoutumista auringon alla, mutta silti jotain aktiviteetteja. Tarkalleen ottaen oltiin toukokuussa, joka on sinäänsä haastavaa, että Euroopan kohteista ei sata varmaksi voi sanoa, onko tarpeeksi lämmin. 

IMG_7150
IMG_7132

Matka kohde päätettiin siinä kohtaa, kun halvat lennot Miamiin tuli vastaan. Maksettiin lennoista 318 euroa ja meillä oli parin tunnin vaihto Frankfurtissa. Asunto vuokrattiin Airbnb:n kautta, mitä ehdottomasti suosittelen lähes aina. Maksettiin aivan Miami Beachillä sijaitsevasta asunnosta 796 euroa yhteensä kymmeneltä päivältä. Ja hinta siis puoliksi kahden ihmisen kesken.

IMG_7098
IMG_7267
IMG_7138
IMG_7213

Miami Beachillä suosittelen pyörimään ympäriinsä, kävelemään ja pyöräilemään mahdollsimman paljon. Treenaajille rannalta löytyy mahtava lenkkipolku ja myös ranta 'sali'. Me hyödynnettiin näitä mahdollisuuksia ihan päivittäin. Löydettiin ihania paikkoja vain tutkimalla ympäriinsä. Kerran käytiin Miamin puolella kaupungissa. Lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja päädyttiin ihan sattumalta Bay Sidelle. Täällä suosittelen käymään. Ihanan tunnelmallinen paikka. Live musaa, ruokapaikkoja ja kauppoja.
Kulkeminen Miami Beachillä kannattaa ehdottomasti tehdä City Bikellä. Pyöriä löytyy joka kulmasta ja ne on erittäin helppo maksaa ja vuokrata. Me muistaakseni otettiin aina max tunniks kerralleen, pyöräiltiin johonkin, pyörittiin itse paikassa kävellen ja sitten pyörällä taas takasin. Tunnin hinta oli 4 dollaria. Käytettiin myös Uberia, joka jostain syystä oli sielä todella halpaa. Maksettiin pääsääntösesti meidän matkoista 2-5 dollaria.

Valittiin päivä, jolloin sää näytti vähän pilviseltä ja suunnattiin Sawgrass Mills Outlet kauppakeskukseen. Bussimatkat sinne ostettiin turistitoimistosta, joka oli ihan meidän asunnon vieressä. Maksettiin muistaakseni 25 dollaria per henkilö, mikä valitettavasti oli halvin ja helpoin vaihtoehto mitä löydettiin. Kauppakeskukseen suosittelen varaamaan koko päivän ja paljon rahaa, ha! Täällä meitä ihan vähän kummastutti palvelukulttuuri. Olin edellisen kerran ollut USAssa New Yorkissa, jossa palvelu, erityisesti vaatekaupoissa, oli parasta mitä olen koskaan saanut. Miami oli aivan päinvastoin. Yhdessäkin kaupassa kassan takana oli 7 työntekijää ja vain yksi kassa auki ja kauhea jono. Tuntui, kun he ois odottanu, että jono kasvaa liian pitkäksi ja sitten aktivoitunut.

Ruokapaikat ihan Miami Beachin rannassa ovat kalliimpia kun sisempänä. Rannalla on paljon  söpön näkösiä kahviloita, jotka tarjoaa ihanan näköistä aamupalaa. Ongelma näissä huomattiin, että todella monessa paikassa ihmiset houkuteltiin sisään halvan kuuloisella aamupalalla, mutta sitten esimerkiksi juomien hintoja ei lukenut missään. Kun hintaa kysyi sait vastauksen niin, että sitä ei pystynyt ymmärtämään vaikka useita kertoja kysyi. Näissä vinkkinä: pyydä aina kirjoittamaan hinta paperille! Tuntuu tyhmältä, mutta tee se. Tuntuu vielä typerämmältä kun olet mennyt syömään 7 dollarin aamupalaa ja huomaat kuitista, että tämän 7 dollarin aamupalan lisäksi olet ostanut 15 dollarin appelsiinimehun;)! Vinkkinä; jos et ole ikinä käynyt maissa, joissa on hyvää Meksikolaista ruokaa, suosittelen kokeilemaan guokamolea Miamissa! Löysin rakkauden guokamoleen tällä reissulla. 

IMG_7180

Meidän onneksi saatiin kolmas kaveri mukaan reissun loppupäiviksi ja vuokrattiin auto, jolla metiin Key Westiin. Key West on Floridan eteläisin kärki ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Key Westissä itsessään tekemistä (vesi aktiviteettien lisäksi) ei ole niin paljoa, mutta pelkkä ajomatka oli kokemisen arvoinen. Maisemat on upeita!

Loman kohokohta ehdottomasti oli meidän helikopteri ajelu. Olen aina ajatellut, että mun lomilla sellaseen ei ole varaa, mutta nyt ihan sattumalta huomattiin turretoimiston mainoshyllyssä TourHelicopterin mainos. 79 dollaria maksoi ryhmälento. Maksettiin ajelu nettisivuilla ja mentiin paikan päälle. Tosiaan ryhmälennolle ei saapunut ketään muita kuin me, joten saatiin ihan yksityinen lento ryhmälennon hinnalla. Jos meinaatte mennä lennolle niin suosittelen ostamaan sen etukäteen netistä! Meille näytettiin paikan päällä eri hintasia lentoja, jotka olivat kalliimpia kuin ryhmälento (huomattavasti pidempiä kyllä), mutta kun sanottiin, että ollaan jo maksettu koko homma niin asia oli sillä selvä. Nettisivuilla luki, että lento kestäisi 18 minuuttia, mikä omaan korvaan kuulostaa oudon tarkalta ja ehkä jopa lyhyeltä. En katsonut aikaa kellosta, mutta lentoaika tuntui oikein riittävältä ja oli kyllä koko hinnan arvoista! Tämä on sellanen asia, minkä varmasti tekisin uudestaankin.



Riding a bike, beach gym, helicopter tour, shopping, road trip to Key West and ah so good food (especially guacamole)!  So many great things to do in Miami! The best way to do it is rent a city bike! It is easy, cheap and also fast! 

IMG_7542
IMG_7521

The Beginning

Tätä on pyydetty ja vihdoin sen alotin. Matkustaminen on aina ollut tärkeä asia ja kun reissulta palaa kotiin pitää ja olla suunnittelemassa uutta. Moni myös kyselee vinkkejä eri paikoista ja myös siihen, miten löydän niin halpoja matkoja. Täältä siis toivottavasti löydät hyviä vinkkejä omille matkoillesi pienellä budjetilla!

IMG_7236
IMG_3069
IMG_4913
IMG_4038
IMG_5011
P5230371
IMG_3598
P9041013
P9010877


Matkustaessa tykkään yleensä tutkia myös vähän pintaa syvemmälle. Harvoin valitsen valmismatkan tai valmiin turisti päiväretken. Matkani yritän myös toteuttaa usein pienellä budjetilla. Kun matkaan lähtee niin, että suunnittelee käyttävänsä vähän rahaa, voi päätyä mihin vain. Ja voin sanoa, ollaan oltu nukkumassa luteiden ja torakoiden kanssa, mutta pääsääntöisesti olen onnistunut löytämään hyviä yöpaikkoja ja hyviä diilejä matkustamiseen. Tottakai olen myös mukavuuden haluinen ja tietyistä asioista en tingi.

Valokuvia löytyy koneelta monen reissun takaa (kuvia jotka vihdoin pääsevät käyttöön ja ihmisten eteen!!!)  ja yritänkin tänne kasata postauksia, myös vanhoista reissuista. Tällä hetkellä majailen New Yorkissa ainakin vuoden 2018 elokuun loppuun. 



Many people has asked me to start writing a blog, so I finally decided to do it. I love to travel (who wouldn't) and I love to explore new places and cultures and I also like to photograph. So my computer is full of pictures that no one else has never seen. I usually travel with low budget and I hope that people will find some good tips to their trips. Enjoy!